sunnuntai 5. elokuuta 2018

Sukukokous Lahdessa 4.8.2018

Sukukokous ja kesäretki toteutettiin Lahdessa 4.8.2018.

Liekö helteinen kesä ja muut yhteensattumat veroittaneet osallistujamäärän tälläkertaa harmillisen pieneksi. Paikalle saapui kuitenkin iloisin mielin 15 sukulaista tapaamaan toisiaan ja pitämään kolmivuotiskauden päätös- ja seuraavankauden aloituskokousta.

Päivä alkoi Päivi Palorannan pitämällä hartaudella Ristinkirkossa. Hartauden jälkeen Päivi esitteli kirkon- sekä Lahden historiaa. Kirkolta siirryimme kimppakyydein kahville Lahden olohuoneeksikin nimitettyyn Lahden satamaan ja Kahvila Karirantaan, jossa nautimme hyvästä kahvista ja maukkaista leivonnaisista. Kaupunkikierroksemme alkoi linja-autolla satamasta ja kiertelimme Lahden keskeisimpiä paikkoja Päivin toimiessa paikallisoppaanamme. Reitti olikin valittu oikein mukavasti eri kaupungnosiin mm. Mukkula, Västerås, Hennala ja Metsäkangas ja lopuksi Urheilukeskus jossa kokouspaikkamme Ravintola Voitto sijaitsee. Reitin varrelta paljastui uusia asioita myös itse lahdessa asuvalle, joten turistikierros omassa kotikapungissa kannattaa.

Ruokailtuamme Voitossa maittavan lounaan pidimme itse kokouksen jossa kävimme läpi toimintakertomuksen edelliseltä kolmivuotiskaudelta sekä uutta toimintasuunnitelmaa seuraavalle kaudelle. kiinnostuneet voivat pyytää ko. suunnitelmat hallituksen puheenjohtajalta Hanna Karkulta.

Seuraavale kolmivuotiskaudelle valittiin jatkoon samat hallituksen jäsenet kuin edelliselläkaudella, sekä uutena jäsenenä Anne-Maarit Toikka. Hallituksessa ovat Anne-Maaritin lisäski siis Hanna Karkku, Päivi Paloranta, Miia Uutela, Johanna Mäkelä, Hannele Viikama, Henry Toikander, Liisa Tojkander ja Taru Tojkander. Hallituksen järjestäytymiskokous pidetään hiukan syksymällä jossa tehtävät ja vastuualueet märitellään. Mikäli itse koet olevasi kiinnostunut sukutoiminnasta tai olet innokas sukututkija, tule mukaan.Varsinkin sukututkijaa kaivattaisiin joukkoomme. Mukaan toimintaan voi tulla, vaikka ei olisikaan varsinainen hallituksen jäsen.

Päivä sujui nopeasti ja mukavasti. Kokouksessa pidimme villasukkanäyttelyn johon saatiin hienoja ja erilaisia sukkia nätille ja lopuksi kokouskahvien jälkeen pidettiin perinteiset arpajaiset.




Viuhkamaisesti avautuva kirkkosali

Ristinkirkon ikkunat ovat korkealla

Yksityiskohta Ristinkirkon eteisestä. Rippilapsien tekemä risti

Ristinkirkossa on 52 ikkunaa ulkoseinällä.Yhtämonta kuin viikkoja vuodessa.

Vanhan puukirkon lasimaalaukset

Pienoismalli Lahden puukirkosta joka purettiin uuden tieltä v. 1977
Kahvila Kariranta

Kiertoajelulle lähdössä

Kierroksemme alkoi Sibeliustalon nurkalta

 Niemensatamassa humala on valloittanut  rakennuksen seinän

Muraali kerrostalon seinässä Mukkulassa

Lahden Västerås on kulttuurihistoriallisesti suojeltu asuinalue

Kierrosajelumme huippu oli Metsäpellossa Salpausselän harjanteella

Lahden hyppyrimäet ravintola Voitosta kuvattuna

Sukkanäyttely

Hallituksen puheenjohtaja Hanna Karkku toivotti kaikki tervetulleeksi kokoukseen

Varsinaisen kokouksen puheenjohtajana toimi Sanna -Kaisa Spoof

Arpaonni suosi Johannaa joka voitti viidellä, kuudesta ostamallaan arvalla
Teksti ja kuvat : Taru Tojkander

torstai 18. toukokuuta 2017

torstai 22. joulukuuta 2016

Hallituksen puheenjohtajan joulutervehdys 2016



Kulunut vuosi on tuonut myös Suomeen paljoon huolta, epävarmuutta ja pelkoakin, eikä maan eteläisten osien pimeä lumettomuuskaan helpota alakuloisen mieltä. Olemme kuitenkin taas saaneet sytyttää, niin kuin adventtivirressä lauletaan, ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen kynttilän ja joulu on jo sarastamassa pitkän syksyn päätteeksi. Itse aina ajattelen että virressä 13 pitäisi olla vielä viides säkeistö, samalla sävelellä laulettavan joululaulun ensimmäinen, jossa valot tuhannet syttyvät taas myös tänne Pohjolaan. Toivottavasti me jaksamme tänä jouluna olla kynttilöitä, jotka johdattavat valoon ja lämpöön niitä, jotka ovat liian väsyneitä tai liian huolissaan pystyäkseen itse loistamaan – ja kun olemme itse uupuneita, annamme niiden, jotka jaksavat pitää liekkiä palamassa johdattaa meitä joulun lepoon ja rauhaan.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille Toikander-Hohti suvun jäsenille!

Hanna Karkku

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kesäretki Repovedelle 24.7 2016

Sukuseuran kesäretki Repovedelle

Sunnuntaina 24.7 2016

Kesäretkemme kohteena oli tänä kesänä Repovesi, jonka kauniisiin maisemiin tutustuttiin sekä veneen kyydissä että patikoimalla.

Kokoonnuimme aamulla Valkealassa Hillosensalmella, Orilammen majalla, josta lähdimme Kultareitille Tuuletar II-aluksen matkaan. Matkasimme Vuohijärveltä Repovedelle. Lapinsalmen kapeahkossa solassa alitimme riippusillan ja ohitimme Löppösen luolan, jossa Herra Löppönen aikoinaan asui. Näimme myös Kuutinlahden uittorännin ja tulihan tutuksi myös Kinansaaren nimen tarina. 


Kuutinlahti
Kultareitillä pysähdyimme hetkeksi Mäntysaareen, jonka 700 vuotta vanhaan pieneen kappeliin ja hautausmaahan tutustuimme. Saarihautausmaa on edelleen käytössä. Hauta kaivetaan yhä käsin lapiolla, vainaja tuodaan veneellä ja siunauksen jälkeen hauta lapioidaan perinteisesti umpeen. Paikka oli kaunis ja harmoninen.
Mäntysaaren hautausmaa, joka on edelleen käytössä.
Sankarihauta Mäntysaaressa

Venematkan aikana kuulimme alueen historiaa tarinoiden kautta ja takaisin tullessa haitarin säestyksen ja yhteislaulun siivittämänä parituntinen matka sujui nopeasti.
Risteilyn jälkeen nautimme brunssin Orilammen majalla. Ruokailun jälkeen osa retkeilijöistä sai tilaamansa lisäpainoksen sukukirjasta kainaloonsa ja lähti innoissaan tutkimaan sitä kotiin. Osa jatkoi matkaa retken toisella osiolla – patikoinnilla Repoveden kansallispuistossa.

Lapinsalmen silta veneestä kuvattuna

Siirryimme autoilla Lapinsalmeen, josta lähdimme patikoimaan Ketunlenkille, suositulle patikointipolulle, joka on noin 5 km pitkä. Patikointimme alkoi kartan jakamisella ja polulle neuvomisella heille, joille seutu oli ihan vieras. Mukana olikin useampi, jolle reitti oli ensikertaa patikoitavana. Polkumme kulki kohti Lapinsalmen riippusiltaa. Ylitys noin 10 metrin korkeudessa oli upea kokemus niin pienemmälle kuin isommallekin retkeilijälle.

Matka jatkui kohti Katajavuorta. Polun varrella oli paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää, mustikat olivat kypsiä ja niitä oli paljon, polku kulki monien puunjuurien ylitse ja myös muurahaiset kulkivat polulla omaa polkuansa pitkin. Luonnon vaikutus alkoi retkeilijöissä tuntua. Kuului puheensorinaa ja ilon hihkaisuja. Saavuttuamme vuorelle johtaville portaille kuului huokaisuja. Kaikki kiipesivät nuo pitkät portaat ylös ja ylhäällä kuului lisää huokauksia. Selvästi pelkästä ihastuksesta. Katajavuoren päällä olisi ensimmäinen taukopaikka.

Katajavuorella huilailun jälkeen matka jatkui kohti Kapiaveden nuotiopaikkaa. Osa pulahti uimaan vilvoittavaan veteen ja me muut teimme nuotiotulet, paistoimme makkarat ja keitimme retkikahvit. Aurinko lämmitti sopivasti, eväät maistuivat niin kuin aina ulkona. 

Paluumatka Ketunlossin kautta ei onnistunut, sillä saimme vastaantulevilta retkeilijöiltä tiedon, ettei lossi toimi. Niinpä hiukan oikaisimme ja ylitimme riippusillan toistamiseen.
Päivä oli onnistunut kaikin puolin. Tutustuimme kansallispuistoon sekä vesitse että maitse. Mukana oli toistakymmentä, pieniä ja isoja, tuttuja ja tutumpia retkeläisiä jotka kaikki nauttivat luonnosta. Luonto rentoutti ja virkisti jokaisen.

Patikointia Ketunlenkillä

Lisää kuvia: Klikkaa tästä!

( HUOM: Sivuun tulee palkki, joka ehdottaa kirjautumista tai rekisteröintiä. Sitä ei tarvitse tehdä, vaan paina "ei nyt" ja vierritä sivua takana. Klikkaa kuvaa palkin takana niin saat sen isommaksi)

Kuvat ja teksti: Taru Tojkander



tiistai 24. toukokuuta 2016

Serkku tapaaminen 24.5.2016

Helsingin seudun serkkujen tapaaminen (muualtakin sa tulla, jos sattuu paikalle)

Hyvää kevättä kaikille, ja ihan ensiksi anteeksipyyntö siitä, että olen näin myöhään liikkeellä – kun on sama pää kesät talvet, jotakin aina putoaa matkasta vaikka sitten väliaikaisestikin – mutta asiaan:

Tiistaina 24.5 järjestetään ensimmäinen, toivottavasti pitkästä sarjasta, Helsingin seudun ”serkkujen” tapaamisista. Ohjelmassa on tutustuminen Oopperataloon (http://oopperabaletti.fi/), ja oppaana toimii suvun jäsen Anna-Leena Papadopoulos. Sään salliessa sukuseuran hallitus tarjoaa kahvia Oopperatalon vieressä olevassa amfiteatterissa. Jos sade kuitenkin sattuu, tarjolla on silti myös sukutuotteita ostettavaksi ja pienimuotoiset arpajaiset – itse kierros on maksuton. Kokoontuminen on Oopperan Töölön lahden puoleisella sisäänkäynnillä klo 16:25 ja kierros alkaa klo 16:30.

Emme välttämättä saa kiinni kaikkia halukkaita, joten jos arvelette jonkun seudulla asuvan sukulaisenne olevan kiinnostunut, välittäkää heillekin tietoa. Jotta saisimme jonkunlaisen arvion siitä, kuinka paljon kahvia pitää varata,  pistäkää postia osoitteeseen toikander.hohti@gmail.com.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Hallituksen järjestäytymiskokous 26.9.2015


Toikander- Hohti sukuseuran hallituksen seuraavan kauden (3v.) ensimmäinen kokous pidettiin tänään Kuusankoskella Henry Toikanderilla.
Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Hanna Karkku ja varapuheenjohtajaksi Miia Uutela. Sihteerinä jatkaa Päivi Paloranta. Suunnitelmat ensikesän kesäretkeen sekä Hohtolehden sisällöksi alkoivat.

lauantai 29. elokuuta 2015

30-vuotisjuhlaa sekä juhlakokousta vietettiin Kotkassa

Toikander-Hohti sukuseuran 30-vuotisjuhlaa sekä juhlakokousta vietettiin Kotkassa upeassa Merikeskus Vellamossa 29.8.2015

Kotkassa meitä juhlijoita odotti loistava sää ja hienot puitteet. 
Juhlan aloitti sukuseuramme puheenjohtaja Sanna-Kaisa Spoof tervehdyssanoilla, jonka jälkeen vietimme juhlahartauksen Merikeskus Wellamon tuulisella, mutta kauniilla näköalalla varustetulla terassilla Päivi Palorannan pitämänä. Hartauden jälkeen oli yhteiskuvan vuoro. Merikeskuksen portaille kokoontuikin kaikki paikalla olleet. 
Juhlaan kuuluu tietysti juhlalounas sekä kakku joka nautittiin iloisessa puheensorinassa sukulaisten vaihdettua kuulumisia.


Lounastauolla juhlavierailla oli mahdollisuus tutustua sukumme hääkuvanäyttelyyn.

Juhlaan oli saapunut noin 40 sukulaista, joista kauimmainen tällä kertaa ruotsista.

Kotkan musiikkiopiston tytöt esittivät hienon musiikkiesityksen.



Juhla jatkui Sanna-Kaisan pitämällä juhlapuheella, jossa historiikkia sivuten kerrottiin sukuseuran toiminnasta.

Juhlassa palkittiin ansiokkaasta sukuseuratyöstä Sukuseurojen keskusliiton hopeisella ansiomitalilla Johanna Mäkelä sekä pronssisella ansiomitalilla Henry Toikander.Kukitimme myös Sini Pyhälän, Helmi Pesälän, Liisi Timosen, Riitta Sirénin sekä Hanna Karkun samoin ansiokkaasta ja pitkästä sukuseuralle tehdystä työstä.

Sääntömääräisen kokous sujui lounaan jälkeen puheenjohtajanaan Paavo Hohti ja sihteerinä Mia Uutela. Päytäkirjan ja ääntenlaskijoiksi kokousväki valitsi Merja Pyhtälän sekä Hannu Turkian.
Kokouksessa käytiin läpi kauden 2012-2015 toimintakertomus  ja tilinpäätös (2012-2014) sekä kauden 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma.Toiminnan tarkastajiksi kokous valitsi toimintakaudelle Anna Venemiehen sekä Heikki Sakun.
 Seuraavalle kolmivuotiskaudelle, 2015-2018,hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Hanna Karkku, Johanna Mäkelä, Päivi Paloranta, Henry Toikander, Taru Tojkander, Miia Uutela sekä Hannele Viikama.Uusi hallitus valitsee joukostaan puheenjohtajan ensimmäisessä hallituksen kokouksessa.

Juhlakokouksessa päätettiin myös jäsenmaksun sekä Hoholehden kannatusmaksun nostamisesta seuraavasti: jäsenmaksu 15€, 5€ perheenjäsen ja  10€ Hohtolehden tukimaksu. (Aiemmat maksut olivat 12€ varsinainen jäsen, 5€ perheenjäsen ja hohtolehden tukimaksu 10€) 



Lopuksi pidettiin kukitimme myös hallituksen puheenjohtajan Sanna Kaisan joka vetäytyi hallituksesta. Tämän jälkeen oli perinteinen arvonta jonka jälkeen juhlaväki jakautui tutustumaan joko merimuseoon tai paperitehtaalle. Molemmat olivat  kävijöiden mukaan hienoja ja mieleenjääviä kokemuksia.