lauantai 29. elokuuta 2015

30-vuotisjuhlaa sekä juhlakokousta vietettiin Kotkassa

Toikander-Hohti sukuseuran 30-vuotisjuhlaa sekä juhlakokousta vietettiin Kotkassa upeassa Merikeskus Vellamossa 29.8.2015

Kotkassa meitä juhlijoita odotti loistava sää ja hienot puitteet. 
Juhlan aloitti sukuseuramme puheenjohtaja Sanna-Kaisa Spoof tervehdyssanoilla, jonka jälkeen vietimme juhlahartauksen Merikeskus Wellamon tuulisella, mutta kauniilla näköalalla varustetulla terassilla Päivi Palorannan pitämänä. Hartauden jälkeen oli yhteiskuvan vuoro. Merikeskuksen portaille kokoontuikin kaikki paikalla olleet. 
Juhlaan kuuluu tietysti juhlalounas sekä kakku joka nautittiin iloisessa puheensorinassa sukulaisten vaihdettua kuulumisia.


Lounastauolla juhlavierailla oli mahdollisuus tutustua sukumme hääkuvanäyttelyyn.

Juhlaan oli saapunut noin 40 sukulaista, joista kauimmainen tällä kertaa ruotsista.

Kotkan musiikkiopiston tytöt esittivät hienon musiikkiesityksen.



Juhla jatkui Sanna-Kaisan pitämällä juhlapuheella, jossa historiikkia sivuten kerrottiin sukuseuran toiminnasta.

Juhlassa palkittiin ansiokkaasta sukuseuratyöstä Sukuseurojen keskusliiton hopeisella ansiomitalilla Johanna Mäkelä sekä pronssisella ansiomitalilla Henry Toikander.Kukitimme myös Sini Pyhälän, Helmi Pesälän, Liisi Timosen, Riitta Sirénin sekä Hanna Karkun samoin ansiokkaasta ja pitkästä sukuseuralle tehdystä työstä.

Sääntömääräisen kokous sujui lounaan jälkeen puheenjohtajanaan Paavo Hohti ja sihteerinä Mia Uutela. Päytäkirjan ja ääntenlaskijoiksi kokousväki valitsi Merja Pyhtälän sekä Hannu Turkian.
Kokouksessa käytiin läpi kauden 2012-2015 toimintakertomus  ja tilinpäätös (2012-2014) sekä kauden 2015-2018 toiminta- ja taloussuunnitelma.Toiminnan tarkastajiksi kokous valitsi toimintakaudelle Anna Venemiehen sekä Heikki Sakun.
 Seuraavalle kolmivuotiskaudelle, 2015-2018,hallitukseen valittiin seuraavat jäsenet: Hanna Karkku, Johanna Mäkelä, Päivi Paloranta, Henry Toikander, Taru Tojkander, Miia Uutela sekä Hannele Viikama.Uusi hallitus valitsee joukostaan puheenjohtajan ensimmäisessä hallituksen kokouksessa.

Juhlakokouksessa päätettiin myös jäsenmaksun sekä Hoholehden kannatusmaksun nostamisesta seuraavasti: jäsenmaksu 15€, 5€ perheenjäsen ja  10€ Hohtolehden tukimaksu. (Aiemmat maksut olivat 12€ varsinainen jäsen, 5€ perheenjäsen ja hohtolehden tukimaksu 10€) 



Lopuksi pidettiin kukitimme myös hallituksen puheenjohtajan Sanna Kaisan joka vetäytyi hallituksesta. Tämän jälkeen oli perinteinen arvonta jonka jälkeen juhlaväki jakautui tutustumaan joko merimuseoon tai paperitehtaalle. Molemmat olivat  kävijöiden mukaan hienoja ja mieleenjääviä kokemuksia.

sunnuntai 2. elokuuta 2015

Tervetuloa Toikander-Hohti sukuseuran sivuille

Suomen Heraldinen Seura on 16.9.1989 numerolla 240 merkinnyt rekisteriinsä ToikanderHohti sukuseuran vaakunan, jonka vaakunaselitys on seuraava: Sinisessä kentässä hopeinen alasin, jossa sininen lilja. Lakiossa oikealta ja vasemmalta esiintyöntyvät saranaraudat. Kypärä suljettu. Kypäränpeite sininen, vuoripuolelta hopeaa ja sinistä. Kypäränkoristeena kolme kultaista tähkää. Sukuvaakunan on suunnitellut sukumme heraldikko Harri Rantanen Tampereelta.

Blogin kuvat: Sukuseuran hallitus. Kaikki oikeudet pidätetään. 2016