perjantai 9. joulukuuta 2022

 JOULUKALENTERI 9.12.2022 

 

HIMMELI 

Himmeli on ikivanha pohjoismainen koriste. Tosin alkujuuret löytyvät peräti 1150-1500 luvulta Keski-Euroopasta. Suomeen perinne on tullut Ruotsin kautta. Himmelin nimi viittaakin ruotsinkieliseen sanaan himmel = taivas.  

Himmeli on tavallisesti oljista tehty katosta riippuva koriste-esine. Paikoin himmeliä on kutsuttu Suomessa myös olkikruunuksi. Himmelin peruselementtejä ovat pyramidi ja oktaedri eli kahdeksansivuinen tahokas. Yksinkertaisin himmeli koostuu yhdestä isosta peruskuviosta ja kuudesta siihen kiinnitetystä pienemmästä kuviosta. Himmelit ovat yleensä pyörähdyssymmetrisiä ja ne ripustetaan ylimmästä pisteestään ohuen ompelulangan varaan kattoon. Himmeli pyörii lievässä ilmavirtauksessa. 

Himmelin valmistus kuului entisaikaan nuorison, lähinnä tyttöjen joulunalustehtäviin. Himmeleitä kokoonnuttiin tekemään lauantai-iltaisin lämpimään saunaan, jossa kosteus ja lämpö olivat tehneet oljet käsittelykelpoisiksi. Työhön tuli mukaan usein myös nuoret miehet, joten himmelien tekoon liittyi myös osin kylän nuorison seurustelu. 

Valmis himmeli tuotiin puhtaaksi pestyyn tupaan jouluaattona ja ripustettiin pöydän yläpuolelle. 
Olki on ollut muinaisille suomalaisille erittäin merkittävä tulevaa satovuotta symboloiva materiaali. Uskottiin nimittäin siihen, että mitä suurempi himmeli, sitä parempi viljasato. 

Perinteisiä himmeleitä rakennettaessa viljalajikkeista ruis on paras materiaali himmeleihin. Sirpillä leikattu kullankeltaisen rukiinoljen tulee olla pitkävartista. Korret kuivataan auringon valossa pieninä nippuina käännellen niitä useaan kertaan. Näin niistä tulee tasaisen värisiä. Juolavehnä on hyvä rukiin korvike. Se on suhteellisen helposti löydettävissä oleva materiaali hiekkaperäisiltä merenranta- alueilta. Se on myös kestävä materiaali aloittelijankin käsittelyssä. 

Himmeleiden valmistuksessa käytetään erilaisia lankoja riippuen rakennettavan himmelin materiaalista. Luonnonmateriaalista rakennettaessa käytetään lankana ohutta puuvillalankaa ja neulana ns. himmeli-/ nukkeneulaa. Neulan tulisi olla tylppäpäinen ettei se riko olkea. 

Himmeleitä voi rakentaa lähes kaikesta putkimaisesta materiaalista mm. rukiista, pajusta, juolavehnästä, metallista, muovi-. paperi- ja lasiputkista. 

 

 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti