perjantai 2. joulukuuta 2022

 JOULUKALENTERI  2.12.2022 

Enkelikellolla on jo yli satavuotinen historia joulukauden perinteissä. Patentit niihin haettiin ensin Saksassa ja vuonna 1907 myös Yhdysvalloissa, sikäläisten markkinoiden turvaamiseksi. Enkelikellojen ensimmäisissä patenteissa kuvaillut keskeiset ominaisuudet ovat säilyneet lähes muuttumattomina meidän päiviimme asti: kynttilöiden lämpö pyörittää pientä turbiinia, joka puolestaan pyörittää leijuvia enkelihahmoja, ja näihin kiinnitetyt kellonkielet soittavat pieniä kelloja. Koristeen huipulla on trumpettia soittava enkeli ja lisäksi koriste on kokonaisuudessaan koottava ja siten pieneen tilaan mahtuva. Näitä joulunajan koristeita myydään yhä edelleen, nykyisin useimmiten kiinalaisvalmisteisina. 

Varhaisissa enkelikelloissa oli usein lisäkoristeena kivipainotekniikalla toteutettu jouluseimi ja jalustan rakenne mahdollisti niiden käytön joko joulukuusen latvassa tai pöytäkoristeena. Tuotekehittelyä kuitenkin vielä tarvittiin, sillä varhaiset enkelit olivat aivan liian painavia, eikä mekanismi toiminut vakaasti. Muutaman vuoden kuluttua enkeleiden kokoa ja painoa pienennettiinkin huomattavasti. 

Toista maailmansotaa edeltävät enkelikellot valmistettiin pääosin Saksassa. Sota pysäytti kuitenkin sekä enkelikellojen viennin että niiden kotimaisen kysynnän. Kun samanaikaisesti vielä valmistajan patentti raukesi, avautuivat markkinat uusille toimijoille. Enkelikellojen kysyntään alkoivat vastata etenkin ruotsalaiset valmistajat. Ruotsissa enkelikellojen isänä pidetään Erik Bobergia, joka alkoi valmistaa adventtikynttelikköjä vuonna 1946 ja joka kehitti ideaa kynttilöiden avulla pyörivästä enkelikellosta. Ruotsalaismallisten enkelikellojen esikuvina olivat 1920-luvulla Saksassa valmistetut enkelikellot. Koristeen rakennetta kuitenkin uudistettiin: osien määrä väheni, yksityiskohdat ja ulkoasu yksinkertaistuivat ja tinan sijasta enkelikellot valmistettiin yleensä koristelemattomasta messingistä.   

Suomessa ”vahakynttilöillä liikkuvia Enkelien joulukelloja” mainosti jo vuonna 1909 mm. Hämetär-lehti. Pöytämallisia enkelikelloja valmistettiin myös kotimaisin voimin, sillä vuodesta 1955 aina 1960-luvun lopulle asti enkelikellot kuuluivat Weiste Oy:n tuotantoon. 

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti