perjantai 23. joulukuuta 2022

 Joulukalenteri 23.12.2022 

 

Joulukukat 

1870- ja 1880-luvuilla joulukukat tulivat osaksi suomalaista joulunviettoa. Perinteikkäin joulukukka Suomessa on hyasintti, koska se oli 1800-luvun lopussa lähes ainoa kasvi, jota voitiin saada kukkimaan talvellakin. Suomessa suosituin joulukukka on joulutähti ja seuraavaksi suosituin hyasintti. 

Joulutähti  eli tähtilatva on tyräkkikasvien heimoon kuuluva kasvilaji. Laji on kotoisin Väli-Amerikasta ja sitä käytetään laajasti koristekasvina. Joulutähti ei ole myrkyllinen, mutta syötynä paikallisesti ärsyttävä. Sitä myydään vuosittain 10– 15 miljoonalla eurolla Suomessa. Joulutähdet kasvatetaan myyntiin Suomessa koska se ei kestä hyvin kuljetusta ja päivän pituuden eroa. Jonkun verran niitä on tuotu Virosta koska sieltä tuonti onnistuu läheisen sijainnin vuoksi. Se on myös arka kylmälle ja vedolle ja saattaa pudottaa lehtensä tai kuolla alle 14 °C lämpötilassa. Perinteinen joulutähti on punainen, mutta se on saanut rinnalleen kauniita erivärisiä kilpailijoita. 

Hyasintti eli tuoksuhyasintti  on parsakasvien  heimoon kuuluva monivuotinen sipulikasvi, jota kukkiensa vuoksi kasvatetaan koristekasvina. Kasvi on peräisin Keski- ja Etelä-Turkista. Hyasintilla on pitkä historia viljeltynä koristekasvina. Sitä on kasvatettu ensin Välimeren maissa, myöhemmin Ranskassa, jossa sitä on käytetty myös hajuvesien valmistukseen.  Hyasintilla on pitkä historia viljeltynä koristekasvina. Hyasintti sisältää alkaloideja, jotka suurina määrinä ovat myrkyllisiä. Kasvin myrkyllisin osa on sen sipuli, jota ei pidä missään tapauksessa syödä. Lisäksi hyasintista haihtuvat tuoksuvat eteeriset öljyt saattavat aiheuttaa allergiaa. Hyasintteja on myös monissa väreissä, uusimpana keltainen. 

Muita joulukukkia ovat mm. Tulilatvat, Jouluruusut, Amaryllikset, Tulppaanit ja Lamosalali. Lisäksi monet hankkivat jouluksi kuusen sijasta Sypressin. Sypressi on hyvin yleinen koristekasvi koko Euroopassa. Se onkin hyvä vaihtoehto kuuselle, jos tilat ovat pienet tai pelkää karisevia kuusenneulasia.  

Jokaisella on omat mielikukkansa joulunakin. Itse olen vannoutunut hyasinttien ihailija, koska rakastan hyasintin tuoksua. Se tuo minulle joulun!  






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti