Isäinpäivänä

 

Tuomas ja Kalle-Kustaa Iittiin lähtivät

Suvun suuren ja laajan Sippolaan jättivät

Aikansa kuokkivat Iitin multaa

toivossa löytää onnea, kultaa

 

Kovan kokivat tiellänsä kohtalon kulun,

usein tunsivat kodissaan kuolon ja surun.

Ei auttanut Kalle-Kustaan huumori, letkeys,

sydän väsyi, meni kunto siinä ja terveys.

 

Suomen aamun auetessa valoansa kohti

Kalle-Kustaan mainen matka mullan alle johti.

Ei syntynyt hänestä sukua suurta,

ei kasvanut kantavaa perusjuurta.

 

Vain lonkeroita, ohuita suonia,

jotka arkoina kiertelevät vuoria,

sinne tänne siirtyellen sijoittuvat lapset,

laitapolkua harhaten harmaantuvat hapset.

 

Vaan juuriketjun pienenä pahkana,

sukupolven jatkumisen rahana,

ken matkassa saanut olla on mukana,

ei eloaan täällä voi pitää turhana.

 

Näin kiitos teille, Tuomas ja Kalle-Kustaa isät,

Ei tukenanne tukiaiset, ei lapsilisät,

hikenne, kouranne voimalla muokkasitte maata,

työtänne unhoittaa halventaa emme koskaan saata.

 

Perinnöksi jätitte sitkeää juurta,

ei pelota myrsky, uhmaamme tuulta.

Hilpeätä huulta hetkisen heitämme,

elomme aineeksi muruset keitämme.

 

Te lepäätte siellä Iitin mullassa

vapaina huolista, maailman kullasta.

Pian aika on luoksenne saapua

kun vuoromme tiellä on kaatua.

 

Vaan innoin jo kasvavat katraat uudet,

tuntea saavat elon ihanuudet,

sukupolvien ketjuun liittyen

etsintään onnen, kullan siirtyen.

 

Hilja Lehesvuori, Kouvolassa syksyllä 1972

Raili Östring (taulu 900. 901) on toimittanut Isänpäivän kunniaksi julkaistavaksi tätinsä Hilja Lehesvirran (taulu 905) kirjoittaman isäinpäivärunon, joka liittyy suvun perintöön. Runo on julkaistu kirjoittajan lähiomaisen luvalla.